Ajaudun jatkuvasti keskusteluihin aiheesta Facebook.
"Minä en ainakaan halua, että joku omistaa mun sinne laittamat kuvat ja kaikki"
"Minusta on hirveä ajatus, että ihmisistä tehdään Facebookin avulla jottain tilastoja markkinointia varten ym"
Jnejne ja blabla.

Siihenkö se elämä sitten kaatuu? Ihan niinkuin tässä vuoden 2008 elämässä et olisi muutenkin jo googletettavissa, tilastoitavissa ja vaikka missä. Itse en vain osaa tai varsinkaan jaksa taistella jonkin periaatteen vuoksi sitä ja tätä asiaa vastaan. Ja nyt olen sitten juuri yksi niistä monista, joiden piittaamattomuus johtaa maailman turmeltumiseen, markkinakoneistojen jyräämiseen ja ihmisten hyväksikäyttöön ja nälänhätään ja rasismiin ja yleiseen, valtavaan kuseen. Tsori.

Mutta minä tykkään Facebookista. Pystyn sen avulla pitämään yhteyttä sellaisiinkin ihmisiin, joita en vuosiin ole nähnyt, mutta jotka ehdottomasti haluan pitää mielessäni. Lisäksi pystyn tekemään siellä ajankulukseni vaikka mitä typerää ja puuduttavaa.

Aikanaan ahdistuin Irc-gallerian tyyppisistä sivuista, ja kyllä ne puistatuksia edelleenkin aiheuttavat. Ideahan niissä on sangen hauska: "katsokaa kuviani, laittakaa kommenttia". Sitten siellä on pyllisteleviä tyttöjä ja lihaksikkaita poikia ja nuoriso turmeltuu ja ihmiset muuttuvat pinnallisiksi ja sisäisellä kauneudella ei ole mitään merkitystä ja tulee se rasismi ja nälänhätä ja kaikki. Nii-iin. No on mulla kuvia Facebookissa. Mutta funktio on eri: ajattelen, että ehkä ystävä kymmenen vuoden takaa haluaa nähdä, miltä nyt näytän ja niin edelleen.

Sitä paitsi Facebookki on kieltämättä aikamoinen viritelmä, maailmanlaajuinen valtava ihmisnetti - kunnioitettava saavutus. Ehkä se johtaa tuhoon, ehkä siihen, että joku käyttää sinne laittamiani tietoja hyväksi tavalla tai toisella, mutta ei aihetta huoleen. Kuolet todennäköisemmin tarttuvaan tautiin kuin Facebookkiin. Maailmakin tuhoutuu todennäköisemmin muista syistä kuin Naamakirjasta. Uskomattoman hieno elämänfilosofia, vaikka itse sanonkin.