Olin onnistunut unohtamaan blogini olemassaolon. Täytyy samaan hengenvetoon todeta, että toivottavasti vuosi 2009 tuo blogi-sanan tilalle jonkin vähemmän ällöttävän ilmaisun. Mitä muuta odotan vuodelta 2009:

• Onnellisuutta
• Tasapainoa
• Uusia kokemuksia
• Vähemmän surua kuin vuonna 2008
• Järjestelmäkameraa (pukki, kirjoitathan tämän jo nyt ylös, nimim. joulua ´09 odotellessa)
• Jotain uutta työ(/opiskelu?)rintamalla
  

Siinä tiivistettynä. Järkkäriä olen himoinnut jo muutaman vuoden, vaikken edes osaa sitä juurikaan käyttää. Mutta opettelisin, lupaan sen. Mitä nyt olen seuraillut, niin niiden hinnat ovat tulleet hieman alaspäin. Goood. Tai oikeastaan muuten vaan hyvä kamera riittää myös, hulppeahintainen digipokkarikin siis käy. Puuttuu vain rahoitus.

Ainniin. Olen tilannut Cosmopolitan-lehden. Minut saa kai nyt hirttää. (Mutta sen sisältö on oikeasti parantunut, tosin viimeisin numero oli lähinnä pettymys, mutta täytyyhän minunkin jotain ikäisilleni suunnattua lehteä lukea.)

Viikonloppu vierähti hikisissä tunnelmissa Oulun Kuusisaaressa, Qstock-festareilla. Hillittömät rusketusrajat selässäni ja kipeät kantapohjat muistuttavat siitä, että hellekeli+festarit on yhdistelmä, joka tuottaa extreme-elämyksiä. Kun on kelejä, niin täytyy harrastaa fiilistelyä, pussikaljottelua, roskaamista, öykkäröintiä ja isottelua. Itse pysyttelin ensimmäisessä ja vähän ehkä siinä toisessakin. Ja roskan määrästä saa Qstock-tiimi syyttää itseään, sillä roskisten pursutessa yli ei ole paljoa tehtävissä.

Aknestik sai yleisöltä valtavat suosionosoitukset, ja oli minun suosikkini. Yksinkertaiset, perisuomalaiset ja kauniit kesäbiisit hellesäässä saivat allekirjoittaneessa aikaan jopa kyyneleitä. "La-la-la-la-la-Laurelinella on tuolla taivaalla muita hommia" -huudatus iski tähän tyttöön tylymmin kuin ehkä keneenkään muuhun yleisössä. Siinä on bändi, joka osaa ottaa yleisönsä.

Jos nyt jatketaan paremmuusjärjestyksessä, niin rankkaisin kakkoseksi paikallisen Random Mulletin, joka sekin lavashowllaan villitsi festarikansaa. Kahden kovin erilaisen solistin battle-tyyppinen laulanta yhdistettynä onnistuneeseen livesoitantaan ansaitsee kiitokset ja kumarrukset. Kyllä Oulusa osataan.

Kolmas onkin paha, koska nelossijahan on luusereille. Hmm. Kyllä se Kotiteollisuus pesi Within Temptationin - eiväthän ne tosin samassa sarjassa painikaan. Olisin kaivannut tosin enemmän tutumpia biisejä, mutta kokonaisuutena Kotskan setti oli varsin mielenkiintoinen. Ei välttämättä yleisön kannalta paras, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen!

Within Temptationista sen verran, että ulinaääni-Sharonille menee ehdottomasti festarin "Kovin emäntä" -titteli ja kunniakirjat päälle. Oli nimittäin naisessa semmoista voimaa, että pienimpiä poikia pelotti. Tukkakin heilui, mikä oli miellyttävää vastapainoa käsillä leikkimiselle. Bändin musiikissa on vain se heikko puoli, että se tuppaa olemaan sitä puuduttavampaa mitä pidemmälle keikka etenee.

Manic Streetille kunniamaininta onnistuneista biisivalinnoista ja toimivasta livesoundista. Väsymys ja väenpaljous tosin veivät kotiin ennen aikojaan. Tänä vuonna kunniamainintoja saivat myös seuraavat bändit:

• Mokoma - paras orastavan paniikkikohtauksen aiheuttaja
• Amorphis - parhaiten onnistuneet huonot biisivalinnat
• PMMP - paras "no voi kai tän jättää väliin" -keikka
• Scandinavian Music Group - parasta pussikaljamusiikkia
• Sturm und Drang - paras "kuulee jo kauas festarialueen ulkopuolellekin, että ne on teinejä" -bändi
• Diablo - paras mitäänsanomaton keikka

Jos joku jäi mainitsematta, niin se oli sitten huono vissiin muuten vaan.

Oletteko koskaan ajatelleet, millaista on musiikki lääkemainoksissa?

Olen viime aikoina saanut hihitellä oikein olan takaa Hirudoid Forte (tms) -mainoksen musiikille. Siis sille, joka on mainoksessa koko ajan sen puheenkin taustalla. Sellainen ihmeellinen pimputus. Sitten aloin pohtia muita vastaavanlaisia mainoksia. Ensimmäisenä tulee mieleen Buranan pianonpimputukset. Yllättäen en nyt enempää esimerkkejä muista, mutta tuntuu, että kaikissa lääkemainoksissa on sama meininki. Käsittämätöntä.

Kiitos ja kumarrus.

Ajaudun jatkuvasti keskusteluihin aiheesta Facebook.
"Minä en ainakaan halua, että joku omistaa mun sinne laittamat kuvat ja kaikki"
"Minusta on hirveä ajatus, että ihmisistä tehdään Facebookin avulla jottain tilastoja markkinointia varten ym"
Jnejne ja blabla.

Siihenkö se elämä sitten kaatuu? Ihan niinkuin tässä vuoden 2008 elämässä et olisi muutenkin jo googletettavissa, tilastoitavissa ja vaikka missä. Itse en vain osaa tai varsinkaan jaksa taistella jonkin periaatteen vuoksi sitä ja tätä asiaa vastaan. Ja nyt olen sitten juuri yksi niistä monista, joiden piittaamattomuus johtaa maailman turmeltumiseen, markkinakoneistojen jyräämiseen ja ihmisten hyväksikäyttöön ja nälänhätään ja rasismiin ja yleiseen, valtavaan kuseen. Tsori.

Mutta minä tykkään Facebookista. Pystyn sen avulla pitämään yhteyttä sellaisiinkin ihmisiin, joita en vuosiin ole nähnyt, mutta jotka ehdottomasti haluan pitää mielessäni. Lisäksi pystyn tekemään siellä ajankulukseni vaikka mitä typerää ja puuduttavaa.

Aikanaan ahdistuin Irc-gallerian tyyppisistä sivuista, ja kyllä ne puistatuksia edelleenkin aiheuttavat. Ideahan niissä on sangen hauska: "katsokaa kuviani, laittakaa kommenttia". Sitten siellä on pyllisteleviä tyttöjä ja lihaksikkaita poikia ja nuoriso turmeltuu ja ihmiset muuttuvat pinnallisiksi ja sisäisellä kauneudella ei ole mitään merkitystä ja tulee se rasismi ja nälänhätä ja kaikki. Nii-iin. No on mulla kuvia Facebookissa. Mutta funktio on eri: ajattelen, että ehkä ystävä kymmenen vuoden takaa haluaa nähdä, miltä nyt näytän ja niin edelleen.

Sitä paitsi Facebookki on kieltämättä aikamoinen viritelmä, maailmanlaajuinen valtava ihmisnetti - kunnioitettava saavutus. Ehkä se johtaa tuhoon, ehkä siihen, että joku käyttää sinne laittamiani tietoja hyväksi tavalla tai toisella, mutta ei aihetta huoleen. Kuolet todennäköisemmin tarttuvaan tautiin kuin Facebookkiin. Maailmakin tuhoutuu todennäköisemmin muista syistä kuin Naamakirjasta. Uskomattoman hieno elämänfilosofia, vaikka itse sanonkin.

Kerronpa, mitä teen iltaisin.
Maanantaina viikko alkaa Täydellisillä naisilla (klo 21-22).
Tiistaisin itken, kun ei enää tulee surkeaa Suojelijoita (klo 21-22), ja odotan, että tilalle tulisi jotain uutta katsottavaa.
Keskiviikkoisin kärsin Greyn anatomian kesätauosta.
Torstaisin pohdin, katsoisko Lostia vai Teho-osastoa (klo 21-22) - yleensä Lost vie voiton, vaikka en pysykään mukana tapahtumien kulussa.
Perjantaisin, mikäli olen kotona, katson todennäköisesti Alias-boksista jakson tai pari. Tai jonkin elokuvan. Tällä viikolla, huomenna perjantaina siis, tulisi Maajussille morsiamen esittelyjakso (klo 21-22), mutta minulla on muuta menoa. Toivottavasti se näytetään uudestaan myöhemmin. Tottahan juntin täytyy seurata kaikkea, mikä liittyy lehmiin tavalla tai toisella. Jokainen nyt sitten voi miettiä edellistä lausetta, ja sitä mitä lehmä -sanalla tarkoitan.

Maanantaista perjantaihin tulee myös ajankuva Suomesta ja suomalaisista; kaikillahan meillä on sellainen elämä kuin Salkkareissa. Elinpiiri on kutistunut naapurisuhteisiin, ruokaostokset tehdään pienessä kioskissa ja kahvilassa tavataan tuttuja. Naapurissa asuu ex-mies ja seinän takana tuleva. Rakastan sitä sarjaa.

Vastikään olen myös huomannut kello 18 tarjonnan: ihanat, lähes päivittäiset lifestyle-ohjelmat (lifestyle voittaa 100-0 vuoden karmeimman sanan tittelin), kuten Inno, Eden ja T.i.l.a (kun se kirjoitetaan noin, eikö sen pitäisi olla lyhenne jostain?). Niitä voi katsoa, jos ei ole muuta tekemistä. Niissä on ihania koteja ja tosi kivoi pihoi. Äh, en osaa tota slangii. Vaan tykkään niistä oikeasti, kaikessa ällötyksessään.

Onko elämässäni mitään, mistä tykkäisin ilman, että se on mielestäni myös kliseistä, ällöä tai ärsyttävää?